|
|
|
Perustin kotisivut 1998. Sivusto paisui laajaksi, kunnes v. 2008 lakkautin kaikki ja siirryin helpompiin julkaisutapoihin. Niitä löytyykin lukuisia, ja kaikkea on pitänyt kokeilla. Tälle index-sivulle olen nyt yrittänyt koota albumit ja blogit, jotka ovat hajallaan eri palvelimilla. Parhaat palat vanhoilta kotisivuilta on myös kerätty tänne. - Huomaa: Villamussalon ulkopuoliset sivut aukeavat uuteen ikkunaan.
|
|
Pieni omakotipuutarha Mussalossa perustettiin v. 1991.
Remontit kertoo kuvin ja sanoin puutarhan muutoksista ja muuttumisesta aina puutarhasuunnitelmasta alkaen.
Suuren tammen istutus, yltiöpäinen hanke, ja kuinka siinä kävikään!
"Kuukauden kansikuvia" muutamalta vuodelta:* Kuvia 2005
* Kuvia 2006
* Kuvia 2007
* Kuvia 2008
Panoraama, - kaksi komeaa panoraamakuvaa perenna-istutuksesta kasviesittelyineen.
Kävelykierros esittelee koko puutarhan kesällä 2008.
Puutarhan tarina jatkuu Puutarhablogissa, jonne olen myös siirtänyt kirjoituksia vanhoilta kotisivuilta.
|
|
Madeiralla 2002 vuokrasimme pienen talon puutarhan keskellä vuoren rinteellä.
Cortes-saari, Kanada 2004, - ensimmäinen vierailumme pojan perhettä tapaamassa heidän muutettuaan saareen, joka on kolmen lauttamatkan päässä mantereesta.
Abkhazi-puutarha 2007, - hurmaava puutarha Kanadassa, Vancouver-saarella, Victorian kaupungissa.
Madeira 2008, - yksi monista Madeiranmatkoistamme.
Uusia ja vanhoja matkakertomuksia on lisää Reissublogissa.
|
 |
Veistoksia , - keramiikkakissoja, seireenejä ja sammakoita puutarhassa, pieniä vuolukiviesineitä .
Grafiikkaa, - mustavalkoisia puupiirroksia 70-luvulta alkaen, värillisiä serigrafioita ja seri-puupiirroksia.
Nostalgianukke, - kuvakertomus Kotkan Opiston nukkekurssista, jossa valmistin ensimmäisen posliininukkeni v.2008.
Kerron posliininukeista ja keramiikasta lisää Pajablogissa.
|
 |
Tähän vielä koottuna ylempänäkin mainittuja blogeja:
VARAMUSSALO, "Vanhan rouvan varavoimala", - runoja, mietteitä, pakinoita, kuvia. Kommentointi ja keskustelu mahdollista, jopa toivottua.(Blogger)
K50, - diginikkarointia ja pähkäilyä internetin ihmemaassa. Blogin seuraajalta edellytetään vähintään 50 vuoden ikää tai vastaavia tietoja ;) Kommentointi ja keskustelu inokkaasti odotettua. (Blogger)
PUUTARHABLOGI kertoo puutarhan tarinaa sanoin ja kuvin 20 vuoden ajalta. Tarina jatkuu yhä.
MIETTEITÄ PUUTARHASSA, - muistelmia, sukutarinaa, kirjoitelmia, runoja, kuviakin.
PAJABLOGI kertoo, mitä savipajassa on tekeillä. Mm. puutarhaveistoksia, kissoja, okariinoja ja posliininukkeja on nähtävänä.
REISSUBLOGI,
- matkakertomuksia Kanadasta Thaimaahan .
|
|
MobileMe-galleria, - kuva-albumeita ja videoita matkoilta, puutarhasta, posliininukeista, okariinoista, - ja tietenkin sekä Miehen että minun valokuvaharrastuksesta.
Picasa-albumit, - sekalaisia blogikuvia, digitaidetta, käsitöitä, puutarhakuvia, okariinoja, matkakuvia. Vaihtuvia kuva-albumeita.
YouTube, - videoita ja animaatioita, matkoilta, puutarhasta.
|
Kaikkien sivustojen kuvat © Juhani ja Marjatta Huuskonen. Ylläpito: Marjatta Huuskonen
päivitetty 04.05.2010
|